56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

Fedja-setä, kissa ja koira kertoo kuusivuotiaasta pikkupojasta, Fedja-sedästä, joka rakastaa eläimiä. Ymmärtämättömät äiti ja isä eivät kuitenkaan anna Fedja-sedän pitää kotona kissa Matruusia ja Musti-koiraa, joten Fedja-setä päättää karata kotoa ja muuttaa eläimineen maalle. Matruski ja Musti osaavat myös puhua ja hoitaa taloutta, joten kolmikon elämästä tulee oikein leppoisaa. Mukaan otetaan vielä lehmä, nimeltä Mirri, sekä ruualla käyvä traktori Tr-tr Mitja.

Tämä kirja on oikein mukavaa ja leppoisaa luettavaa. Sivuja ei ole paljon ja tarina on hauska lastensaduksi. Jotenkin en kuitenkaan ehkä ymmärrä, että minkä vuoksi juuri tämä satukirja on päässyt tälle listalle, koska ei tässä mielestäni ollut mitään sen suurempaa syvempää merkitystä tai yhteiskunnallista sanomaa. Mutta joo kyllä tykkäsin.

****

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

Eedenistä itään sijoittuu 1800 ja 1900 -lukujen taitteeseen, ja tapahtuma paikkana on kaunis Salinasin laakson Amerikassa. Tarina kertoo kahden perheen pitkät tarinat; Hamiltonien ja Traskien. Tarinan keskiössä on kuitenkin Adam Trask, nuori mies, joka vaeltelee levottomana paikasta toiseen ja päätyy lopulta veljensä luokse lapsuuden maatilalleen asustelemaan. Eräänä päivänä aikamiespojat löytävät pahasti loukkaantuneen nuoren naisen portaaltaan ja ottavat hänet kotiinsa hoidettavaksi. Salaperäisissä olosuhteissa loukkaantunut Cathy Ames kietoo Adamin pikkusormensa ympärille ja syvästi rakastunut nuorukainen päättää naida Cathyn. Adam ei vain osaa aavistaakaan, että naisessa asuu suuri pahuus, jollaista ei normaaleilla ihmisillä ole. Avioliitosta syntyneistä kaksospojista Aaron perii isänsä hyväsydämmisyyden, mutta Cal kantaa äitinsä rakasta verenperintöä.

Mulla oli aika negatiiviset ennakkokäsitykset tätä kirjaa kohtaan, mutta ne kyllä osottautu vääräks. Ensimmäiset kymmenen sivua oli kyllä tosi turhia, niissä vaan kuvailtiin sitä laaksoa. Tarina on kerrottu todella laajasti ja hyvin pohjustaen, joka teki ainakin minulle lukemisen ja ymmärtämisen paljon helpommaksi. Hahmot olivat todella syvällisiä ja hyvin kehiteltyjä. Toisaalta kerronta oli välillä hieman pitkäveteistä.

Teema tässä kirjassa oli tietenkin hyvä ja paha, ja varsinkin se, miten kyseiset ominaisuudet ilmenevät ihmisissä. Hienoa oli mielestäni se, että kun Cathy oli esitetty todella pahana, niin Calista sittenkin paljastui niitä hyviäkin puolia joita lukija (tai siis ainakin minä) odotinkin ja toivoin.
Löysin kirjasta myös paljon uskonnollisia vertauksia ja ajatuksia esimerkiksi Eedenin puutarhan. Tarina heijastelee myös vahavasti Kain ja Abelin tarinaa, jopa kahdessa sukupolvessa.

Itse en oli kirjasta tehtyä elokuvaa nähnyt, mutta sen verran mitä siitä luin, en usko sen olevan kovin hyvä kirjaan verrattuna. Ilmeisesti tarina alkaa vasta noin kirjan puolesta välistä ja pois on jätetty niin Adamin ja Charlesin lapsuus kuin suurin osa Hamiltonien perheen tarinastakin. Vähän tyhmää.

***½

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

Kun mä lopetin tän kirjan lukemisen tossa äsken, mulla oli sellanen tunne. Tunne sanana kuulostaa todella tyhmältä ja totenkin tälläiset asiat on helpompi ajatella englanniksi; feeling. Tällästä tunnetta mulle ei oo ollu moneen viikkoon, oikeastaan moneen kuukauteen. Johtuen varmaan nykyisestä alituisesta ärsytyksestäni ja väsymyksestä, mutta myös siiten, että en ole pitkään aikaan törmännyt kirjaan, elokuvaan, biisiin tai johonkin tilanteeseen, joka ois aiheuttanu sen tunteen. Noin 10 minuuttia sitten mä olisin ehkä osannu pukea sen tunteen tähän sanoiks, mutta en enää. Koska oikea ahdistava elämä tuli tielle. Sen sijaan, että olisin voinut olla yksin jossain tyhjässä huoneessa tietokoneen tai kynän ja paperin kanssa, soittaen Stingin luutulla soitettua versiota Fields of Goldista täysillä, hukkasin tunteen, koska veli ei päästänyt koneelle kun on pakko pelata autopeliä ja tapella siivoavan pikkusiskon kanssa. Ja samalla äiti imuroi ja pesukone huutaa. Tavallinen lauantai-illan kaaos. Ja se tunne meni ohi.

Ja sitten tilalle tuli toinen tunne, joka ei nyt oiekastaan tähän blogiin tai asiaan kuulu. Turhautuneisuus ja onnettomuus. Itsesääli ja ärtyneisyys.
Mä en nyt oikein tiedä miten mun pitäis tätä juttua jatkaa. Tunnepohjalta kirjoittelua tietenkin, mutta entä missä vaiheessa mä kertoisin kirjan juonen? Ehkä kaikille on jo tässä vaiheessa selvää, että murska-arvosteluhan tästä on tulossa, viisi tähteä ja papukaijamerkki.

Levoton sukupolvi, aloitetaan nyt sitten vaikka siitä. Kjell Westön Missä kuljimme kerran kertoo monesta eri henkilöstä luokkaerojen ja sodan keskellä. Levottomasta sukupolvesta, Suomen rankimman identiteettikriisin ja muutoksen taitteessa aikuisuuteen kasvavista nuorista ja aikuisista. Samalla se on oodi, rakkauden tunnustus Helsingille, josta näkyy varsinkin viimeisessä luvussa aivan uusi puoli, levollinen ja kaunis, totutun kaoottisen ja "ruman" sijasta. Todellakin tuntuu nyt, että pystyn ajattelemaan Helsinkiä paljon monitasoisempana kuin aiemmin. Tuntuu, että kaupunki salaa monia salaisuuksia vuosisatojen varsilta, eikä ole vain se hektinen pääkaupunki. Pitäisin Helsinkiä tässä kirjassa yhtä suurena osana, kuin New Yorkia tv-sarjassa Sinkkuelämää.

Minä en kuitenkaan kirjaa näe tarkkana historiallisena kuvauksen, vaan pikemminkin laajana menneen yhteiskunnan ja ihmisten tutkistkeluna. Alussa tuntui, että yhdestäkään henkilöstä ei saa mitään irti eikä uskalleta mennä pintaa syvemmälle. Pikkuhiljaa asiat, tunteet ja merkitykset valottuvat. Mielihenkilökseni nousi erityisesti Miss Lucy L, joka kapinoi yläluokkaista kasvatustaan vastaan ja kulki rehellisesti omia polkujaan nauttien elämästä, ihmisitä ja mahdollisuuksista. Jotenkin Lucie antoi meikäläiselle toivoa siitä, että mikä tahansa voisi olla mahdollista kun vain on oikeanlainen asenna ja elämänfilosofia.

Monia henkilöitä seurataan lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen saakka ja jokaista heistä vaivaa jatkuva leovttomuus. Jotkut löytävät rauhan, jotkut kuolevat sitä etsiessä ja joidenkin loppu jätetään lukijan itse päätettäväksi.
Juuri tämän levottomuus -teeman vuoksi kirja on mielestäni hyvin ajankohtainen 2000 -luvun nuorisolle ja muillekin. Ainakin tunnistan samaa levottomuutta omasta säälittävästä elämästäni.

Kirjasta jäi mieleen kohta, jossa kuvataan hienosti perussuomalaista jäykkyyttä ja pidättyväisyytta musiikin kautta. Samalla suomalaiset rinnastetaan paljon rennompiin amerikkalaisiin.

Vaikka tämä on kertomus suomenruotsalaisesta väestöstä, yhdistän mielessäni henkilöihin ja tapahtumiin 1920 -luvun Hollywoodista tuttua glamouria. Savuisia jazz-baareja, silkkipukuja ja kiharoita. Käryävä savuke jokaisen suupielessä tai sormien välissä.
Jotenkin voin sieluni silmin nähdä upean Lucie Lillienhjelmin soittavan kaunista melodiaa pianolla kylmässä tuulessa, sotkuiset kiharat ja ohut violetti silkkipuku liehuen. Samoin tilanteen, jossa Lucie ja Henning ovat ulkona tupakalla ja keskustelevat, siitä että heidän aikansa alkaa olla ohi. Jotenkin tuntuu, että on osa tuota laajaa ystäväpiiriä. Mitä sitä muuta voi kirjalta kaivata?

Mikä se tunne sitten oli? Ei voi tietää. Ehkäpä sekoitus rauhallisuutta ja leovttomuutta, surua ja onnellisuutta. En muista kirjaa, joka olisi viimeksi onnistunut vaikuttamaan minuun tällä tavalla. Vaikka tästä tekstistä nyt tulikin näin pitkä, voin rehellisesta sanoa, että kirjan viimeiset 20 sivua vetivät meikäläisen sanattomaksi. Odotan innolla, että saan käsiini Kjell Westön uusimman teoksen.

*****

98. Maria Jotuni - Huojuva talo

Huojuva talo kertoo kertoo päähenkilö Leasta ja tämän onnettomasta avioliitosta. Lean lapsuus oli onnellinen, vaikka isä olikin alkoholisti. Idealistinen nuori tyttö kuitenkin saa jättää itsenäisyyden haaveet taaksensa kun hurmaava Eero suostuttelee tämän avioon kanssaan. Pian Eero kuitenkin paljastuu itsekeskeiseksi, jolla ei ole minkäänlaista ongelmaa pahoinpidellä vaimoaan tai lapsiaan.

Huojuva talo valmistui jo vuonna 1935, mutta jostain syystä julkaistiin vasta Jotunin kuoleman jälkeen vuonna 1963. Kirjan päähenkilönä on itsenäinen Lea, joka edustaa hyvää ja pahiksena on narsistinen Eero, jolla on taipumuksia käydä vieraissa naisissa. Joidenkin tahojen mukaan tarina kuvastaisi Maria Jotunin omaa onnentonta avioliitto, ja olisi tämän takia julkaistu postuumisti.

Päällimäisenä ajatuksen kirjasta minulle jäi, että se oli liian pitkä. Jotenkin tuntuu, että välillä siellä oli paljon sellaista tarinan kannalta turhaa asiaa, jonka vuoksi juoni jäi hieman junnaamaan paikallaan, eikä mennyt selkeästi eteenpäin. Muuten kyllä ihan ok hyvä kirja. Aika mitäänsanomaton meikäläiselle.

*½

37. Emily Brontë - Humiseva harju

Humiseva harju kertoo kahden perheen tarinan, joka aikojen saatossa kietoutuu yhteen. Lapsuuden ystävät Heatcliff ja Catherine Earnshaw joutuvat toisistaan eroon kun Catherine menee naimisiin Edgar Lintonin kanssa ja muuttaa omasta kotitalostaan Humisevasta harjusta nummen toisella puolella sijaitsevaan Rastaslaaksoon. Pian Heatcliff, Lintonit ja Eaeshawit ovat kaikki riidoissa keskenään ja perheiden pitkäaikainen taloudenhoitaja ja uskottu Nelly Dean yrittää tasapainotella vihamiesten välillä ja lohduttaa milloin missäkin romanssissa riutuvaa henkilöä.

Humisevan harjun tarina on kirjoitettu jotenkin poikkeuksellisessa muodossa. Kirjassa Nelly Dean kertoo Rastaslaakson uudelle vuokralaiselle Lockwoodille talon ja sen omistajien värikästä menneisyyttä ja ja saa Lockwoodkin osansa Hetacliffin vihamielisyydestä ja nuoren Cathy Heatcliffin viehätysvoimasta. Tarina sijoittuu Englannin Yorkshireen Humisevan harjun ja Rastaslaakson kartanoihin. Päähenkilöitä on monia ja muutamien sukupolvien ajalta, ja pikkuhiljaa sotkuiset kolmiodraamat ovat niin sekaisin, että kaikki nykyiset, menneet ja tulevat vihamiehet ja ystävät ovat sukua keskenään.

Humiseva harju on ihan mukavaa ja ymmärrettävää luettavaa, eikä ollenkaan niin vaikeaselkoinen ja typerä kuin jotkut muut romaanit tällä listalla. Humisevaa harjua voi mielestäni hyvinkin oikeutetusti pitää nykypäivän romanttisien romaanien esikuvana, koska kirja on todellakin täynnä rakkautta ja dramatiikkaa. Tuntuu, ettei 1800 -luvun Yorkshiressä ole muuta ollutkaan.

Kyllä tämä muunkin kuin yleissivistyksen vuoksi kannattaa lukea. Ihan kelpo kirja, jos jaksaa kiinostua monipolvisista rakkaussotkuista.

***

81. Eino Leino - Helkavirsiä -sarja

Eino Leinon Helkavirsiä on siis runokirja. Ja muhun ei oikeen runot uppoo, joten voitte kuvitellä että aika kärsimystä oli ton kirjan läpi kahlaaminen. Onneks se oli aika lyhyt.
Sellasen havainnon kuitenkin tein, että ainakin näissä runoissa tuntu melkeimpä kaikissa olevan selkeä tarina, eikä ne ollu mitään ympäripyöreetä ja ymmärtämätöntä paskaa. Muutamat runot kerto myös aivan selvästi Kalevalasta.

*

58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi kertoo nuoresta valokuvaajasta, Mikaelista, joka eräänä humailaisena iltana löytää pimeältä kadulta pahoinpidellyn peikon, ja hetken mielijohteessa vie sen kotiinsa. Tunteet ottavat Mikaelista vallan ja hän tuntee suurta kiintymystä peikonpoikasta kohtaan, jonka hän jo kohta on nimennyt Pessiksi. Pikkuhiljaa Pessi ottaa vallan Mikaelin elämästä pala kerrallaan, kunnes Mikael ymmärtää, että on päästänyt elämäänsä pedon.

Ennen päivänlaskua ei voi on Johanna Sinisalon esikoisromaani ja laajalti arvostettu ja monelle kielelle käännetty teos. Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista luvuista, joissa aina vaihtuu kertoja. Mikaelin lisäksi kertojina toimivat Ecke, Mikaelin rakastaja, Martes, Mikaeliin työnanatja ja ystävä, Tohtori Spiderman, eläinlääkäri ja Mikaelin ystävä sekä Palomita, Mikaelin naapurissa asuva, suomalaisen miehen Flippiiniläinen postimyyntivaimo, jonka kanssa Mikael ja Pessi ystävystyvät. Kertoja vaihtuu nopeasti ja joskus jopa kesken tärkeän ja jännittävän kohtauksen, joka tuo tarinaan syvyyttä ja vaihtelevuutta.

Kirja tarjoaa lukijalla tavallaan mielenkiintoisen vaihtoehto todellisuuden: mitä jos peikkoja olisikin oikeasti olemassa? Kuitenkaan mielenkiintoiselta vaikuttava asetelma ei tehnyt meikäläiseen vaikutusta. Kerronta sen sijaan oli sopivan jouhevaa, ja monipuolista. Outo kuvaa varmaan parhaiten tätä kirjaa. Ei huono, muttei kamalan hyväkään.

*½

97. Veijo Meri - Manillaköysi

Mulla ei nyt sinänsä ole tästä kirjasta paljoakaan sanottavaa: tarina kertoo Joosesta, suomalaisesta sotilaasta, joka on juuri lähdössä kotiin. Hän löytää köyden, jonka haluaa ottaa mukaansa, joten kaverit sitovat köyden Joosen ympärille todella tiukkaan. Juna matka kotiin on pitkä, ja Joosen osalta todella tukala, koska köysi ei paljon anna varaa verenkierrolle. Tästä syystä kanssamatkustajat epäilevät Joosen olevan humalassa. Juna matkan aikana matkustajat kertovat pieniä tarinoita rintamalta, jotka eivät sinäänsä liity Joosen tarinaan pätkääkään.

No joo, onhan tää tietysti sotakirja, joita tässä listassa tuntuu olevan aika paljon. Mutta Manillaköysi erottuu kuitenkin joukosta, koska se ei kerro itse sodasta vaan Joosen kotimatkasta. Matkustajien pienet tarinat rintamalta taas kuvaavat sotaa rehellisesti, mutta kuitenkin tavalla, joka ei ainakaan minua saanut kiroamaan, että voi hemmetti taas yksi sotakirja.

Olen sitä mieltä, että tässä kirjassa on varmasti joku suurempi sanoma, jota en vain ymmärtäny. Eli loppujen lopuksi minulle aika mitäänsanomaton lukukokemus. Sopivan lyhyt kirja.

**

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

Da Vinci -koodi on Dan Brownin vuonna 2003 julkaistu maailmalaajuinen bestseller. Se on luultavasti myös yksi kaksituhattaluvun kiistellyimistä kirjoista, sillä se kyseenalaistaa kirkon ja koko kristinuskon perustan.

Kirjan päähenkilönä toimii Robert Landagon, symbologian professori, joka on työmätkalla Pariisissa kun paikallinen poliisi tulee keskellä yötä häntä herättämään. Landagonin tuttu, Louvren taidmuseon työntekijä, Jacques Sauniere on löytynyt kuolleena Louvren museosta. Ennen kuolemaansa hän on jättänyt viestin Landagonille ja omalle lapsenlapselleen Sophien Neveulle. Kaksikko joutuu hurjaan ajojahtiin, kun poliisi epäilee heitä Saunieren murhasta.
Samalla Landagon ja Sophie pääsevät satoja vuosia vanhan salaseuran jäljille ja pakomatkan sivussa alkaa ikivanhan salaisuuden jäljille.

Da Vinci -koodi on ensisijaisesti todella loistava jännityskirja. Juoni menee koko ajan vauhdilla eteenpäin ja lukijasta tuntuu siltä, että se pitäisi lukea samantien loppuun asti. Juoni pitää lukijaa otteessaan koko kirjan ajan.
Da Vinci -koodi esittelee myös kiinnostavalla tavalla myös historiallisia ja taiteellisia yksityiskohtia ja faktoja. Toki seasssa on myöskin fiktiota, mutta mikä on totta ja mikä ei, jätetään näppärästi lukijan oman harkintakyvyn varaan.

Da Vinci -koodi on kiinnostava romaani, joka kestää muutamankin lukukerran. Salaisuudet paljastuvat hiljalleen ja juonen yllätyksellisyys pitää vauhdikkaan tarinan käynnissä. Todella mielenkiintoinen kirja suosittelen kyllä kaikille.

****

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 on aika hassu kirja. Se kertoo tavallaan kahdesta eri henkilöstä. Ensimmäinen luku on kirjoitettu minä-muodossa ja kertoo kirjailijasta ja on tavallaan pohjustusta varsinaiselle tarinalle Dresdenin pommituksesta. Tarina itse alkaa vasta toisessa luvussa, jossa aloitetaan kertomaan Billy Pilgrimistä, nuoresta, hontelosta ja hieman hölmöstä miehestä, joka joutuu keskelle toista maailmansotaa ja todistaa lopulta 1945 tapahtunutta Dresdenin pommitusta. Samalla kuitenkin kerrotaan, että Billy matkustaa ajassa, ja tällä tavoin tarina hyppelehtiikin jatkuvasta ajasta ja tapahtumista toiseen, jättäen lukijalle aika sekavan kokonaisuuden.
Viimeisessä luvussa puhutaan vielä Billystä, mutta palataan myös kirjailijan todelliseen elämään.

Teurastamo 5 perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin sodasta, ja se sekoittaa onnistuneesti faktaa, fiktiota, fantasiaa, sodanvastaisuutta, kuolemaa ja huumoria. Kirja viljelee etenkin tietynlaista mustaa huumoria sekä sarkasmia ja ironiaa, joka tekee romaanista hauskan vaikkakin se käsittelee vakavaa aihetta.

Teurastamo 5 on sekava, mutta kuitenkin jotenkin järjestelmällisellä tavalla sekava. Tapahtumat ymmärtää koska kirjoittaja kertoo aina selkeästi missä mennään. Romaanissa on jonkinlainen ihmeellinen imu ja vetovoima, että vaikkapa aihe ei välttämättä hirvittävästi kiinnosta, osaa kirjoitustyyliä ja tarinaa silti arvostaa ja tarinaa ainakin allekirjoittanut pitää hyvänä ja mielenkiintoisena. Hauska ja vaikuttava kirja noin kokonaisuudessaan.

****½

Ilmoitus.

Olen päättänyt jättää 100 kirjaa -projektin tauolle. Siitä yksinkertaisesta syystä, että aika ei vain riitä. Lukio vie aikaa tosi paljon, enkä halua sen lisäksi stressata tästä.

Jatkan lukemista viimeistään ensi kesälomalla, mutta nyt tosiaan pidän taukoa.

Lukuintoa muille, toivotteleepi Ida. :)

6. Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut

Tämä on yksi niistä kirjoista, jotka me Veeran kanssa ollaan kummatkin luettu ennen tätä 100 kirjaa juttua. Tämä piti aikoinaan lukea koulussa.

Tuo kansikuva, minkä tähän postaukseen laitoin, on oikea. Oikeaa nimeä on pidetty ensin liian rasistisena ja siitä on tehty uusi versio "Eikä kukaan heistä selviytynyt".

Tämä jännitystarina on ihan hyvä. Herra U.N. Owen kutsuu mystiselle saarelle kahdeksan ihmistä vieraakseen. Kun vieraat saapuvat paikalle, he toteavat, että Owenia ei näy missään. Saarella on vain kaksi palvelijaa ja he kahdeksan vierasta.

Yhtäkkiä alkaa ihmisiä kuolemaan ja kummallista kyllä, kuolemat liittyvät jokaisen makuuhuoneessa olevaan lastenloruun pojista.

Kirja on aika otteessaanpitävä, mutta toisella lukukerralla se ei enää juurikaan jaksanut yllättää.

****

42. Arthur C. Clarke - 2001-Avaruusseikkailu

Ensimmäinen scifi-kirja näiden sadan joukosta. En oo aikaisemmin hirveästi tätä genreä juuri harrastanut, muistaakseni vain yhden scifin lukenut. Se oli kai Ender. Ja se oli jopa ihan hyvä.

Toisin kuin tämä. Kirja alkoi hienolla sepustuksella apinaihmisestä ja menneestä ajasta. Apinaihmisten keskelle laskeutui outo esine, joka opetti apinaihmiset käyttämään aseita.

Yhtäkkiä hypätäänkin ilmeisesti vuoteen 1999. Eräs Floyd matkustaa kuuhun hätätilan takia. Sieltä on löydetty outo esine, ja tutkimukset väittävät sen olevan yli 3 miljoonaa vuotta vanha.

Tutkijat olettavat että se on yhteydessä Saturnuksen kanssa. Sitten tarinaa aletaankin kertoa erään avaruusaluksen näkökulmasta. Avaruusaluksen aivot ovat tietokone. Tietokone nappaa vallan käsiinsä ja tappaa koko miehistön lukuunottamatta yhtä.

Kirja on oikeastaan melko tylsä. Yhdessä kohdassa mainittiin Turingin testi, ja siinä vaiheessa hieman kiinnosti, mutta sitten ei enää. Kirja oli kirjoitettu liian "yli".

**

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa

Tämä taitaa kyllä olla näistä sadasta kirjasta ensimmäinen humoristinen. Jaroslav Hasekin romaani kertooo sotamies Svejkistä, suulaasta, joko todella tyhmästä tai todella viisaasta miehestä, ja hänen seikkailuistaan ensimmäisen maailmansodan aikana.

Kirjassa itsessään ei juurikaan sodita, vaan kirja kertoo pikemminkin siitä, kuinka Svejk yrittää päästä rintamalle (onhan se oikea sana?), mutta onnistuu koko ajan toilailailemaan niin, että ei ainakaan ensimmäisen neljän osan aikana sinne päässyt.

Tästä romaanistahan piti ensin tulla kuusiosainen, mutta valitettavasti Jaroslav Hasek kuoli ilmeisesti neljännen osan jälkeen. Tämän takia loppu on aika... Keskeneräinen. Kirja loppuu töks.

Yhdessä vaiheessa kesken lukemisen minulle tuli mieleen, että tämä romaanihan on vähän niin kuin Itävaltalaisten Tuntematon sotilas. Mutta ei. Kertomus sotamies Svejkistä on pikemminkin kertomus siitä, miten sota vaikutti tavallisiin ihmisiin, joilla oli ammatti, mutta jotka joutuivat yhtäkkiä lähtemään sotaan. Kirjassa myöskin käsitellään sitä, että miten turhantarkkoja, byrokraattisia ja tiukkoja sodassa saatettiin olla.

Ennen kaikkea Jaroslav Hasek on myöskin kirjallaan tahtonut sanoa, että ei kannata aina olla niin vakava. Kirjassa on hyvin monta tiukkaa ja itsevarmaa johtajaa (en ihan oikeasti vieläkään osaa luutnantteja ja upseereja), jotka vie sotamiehen puhutteluun jo melkein pelkästään siitä, että hän istuu vessassa liian kauan.

Tässä vielä pätkä kirjasta:
- Mikä tämä on? luutnantti Dub ärjäisi nostaessaan maasta katkaistun kananpään.
- Se on, ilmoitan nöyrimmästi, Svejk vastasi, - mustan leghorn-kanan pää. Ne ovat, herra luutnantti, varsin hyviä munijoita. Yksi kana munii jopa 260 munaa vuodessa. Suvaitkaa, olkaa hyvä, vilkaista miten runsas munasarja sillä oli.
Svejk roikotti kanan suolia ja muita sisälmyksiä luutnantti Dubin nenän edessä.
Dub sylkäisi, lähti ja palasi hetken kuluttua:
- Kenelle sitä kanaa laitetaan?
- Meille, ilmoitan nöyrimmästi, herra luutnantti. Katsokaapa miten rasvainen se on.
Luutnantti Dub lähti mutisten:
- Filippoin luona tavataan.
- Mitä se sanoi? Jurajda kysyi Svejkiltä.
- No sovittiin tapaamisesta jonkun Filipin luona. Nämä hienot herrat ovat tavallisesti homoja.

Sotamies Svejk oli siis, niin kuin sanottu, joko hyvin tyhmä tai viisas. Eli se joko esitti typerää tai sitten se oli. Svejkin sanat alkoivat yleensä sanoilla: "Siitä tuleekin mieleeni eräs..." tai "Tämä muistuttaa hyvin paljon..." ja sitten seurasi aina pitkä tarina jostain, minkä hän oli muka nähnyt, kuullut tai kokenut. Se oli jopa melko viihdyttävää, tarinat olivat niin hauskoja.

Kannattaa ehdottomasti lukea.

***½

86. Jean M. Untinen - Auel - Luolakarhun klaani

Luolakarhun klaani kertoo ihmisen kehityksen alkuvaiheista, neandertaaliin ihmisistä. Kirja kertoo klaanista, joka kutsuu itseään Luolakarhun klaaniksi. Heidän matkansa tielle osuu pieni tyttö, Ayla, joka tunnistetaan Muiden tyttäreksi, ja Ayla on todellisuudessa nykyihmisen esi-isä. Klaanin jäsenten ollessa erilaisia, heidän mielestään Ayla on outo ja ruma, kun hänen silmänsäkin vuotavat silloin tällöin. Ayla kuitenkin kasvatetaan klaanin tyttäreksi, mutta ilman vastoinkäymisiä omapäisen tytön elämä ei klaanissa suju.

Kirjan lähtökohta ja takakannen kuvaus eivät ole mielestäni kovin mielenkiintoisia, joten ennakkokäsitykseni kirjasta oli aika negatiivinen. Kuitenkin kun pääsin kirjaan sisälle, ymmärsin sen idean ja syyn, minkä takia ihmiset pitävät sitä loistavana.

Luolakarhun klaanin perimmäinen idea tulee esiin Aylan erilaisuudessa ja siinä kuinka hän yrittää sopeutua klaaniin ja kuinka klaanin jäsenet yrittävät hyväksyä Aylan jäsenekseen. Samalla esitellään mielenkiintoisella tavalla ihmisen alun kehitysvaiheita. Näin sivumennen sanoen, juuri muutama viikko sitten historian ykköskurssilla sivuttiin ihmisen kehitysvaiheita eikä tälläiset asiat yleensäkään kinnosta mua paskan vertaa, joten siihen nähden on suuri yllätys että tykkäsin tästä kirjasta näinkin paljon.

Joten, Luolakarhun klaani on mielestäni ihan lukemisen arvoinen kirja. Ja kaikki jotka ovat vähänkin kiinnostuneita ihmisen esihistoriasta, suosittelen vilkaisemaan Luolakarhun klaania.

***

83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

Pessi ja Illlusia kertoo (yllättäen) Pessistä ja Illusiasta, jotka ovat aika lailla toistensa vastakohtia. Pessi on pieni metsänpeikko, oikealta nimeltään Pessimisti. Illusia on mahtavan Illusionin tytär, ja asuu sateenkaaren päällä. Illusia tapaa Pessin ja jää vahingossa maan päälle asumaan. Näin juoni noin lyhykäisyydessään.

Kirja on jännä sinänsä, että siinä ei keskitytä ainoastaan Pessiin ja Illusiaan. Pääosassa on tavallaan kaikki metsän eri eläimet ja kasvit, koska jokainen luku alkaa niistä. Pessi ja Illusia itse vilahtavat vain siellä täällä. Kirjan sanoma on mielestäni se, että pitäisi osata tarkastella maailmaan objektiivisesti niin siitä saattaa löytää uusia puolia.

Mutta noin muuten tää nyt ei oikein iskenyt. Lajityyppeinä sellanen romanttinen räpellys taikka joku kunnon raaka murhajuttu on enemmän lähellä sydäntä, kuin tällänen lapsenmieltä lämmittävät satujutut. Voi olla että olisin joskus muuta vuosi sitten innostunut tästä enemmän, mutta eipä sille voi nyt mitään. Ymmärrän kuitenkin minkä takia Pessistä ja Illusiasta pidetään niin paljon. =)

**½

82. Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia

Tämä oli yksi niitä kirjoja, jonka olin lukenut jo ennen tätä 100 kirjaa projektia. Ja Idalle ja muutamalle muullekin on sanomattakin selvää kuinka paljon innostuin kirjasta ja kuinka suuressa arvossa sitä pidän.

Miehet jotka vihaavat naisia alkaa kun Mikael "Kalle" Blomkvist saa tuomion kunnianloukkauksesta hänen kirjoitettuaan mahtavan paljastusjutun teollisuuspohatta Wennerströmin hämäräbisneksistä. Juttu kaatui tekaistuihin toditeisiin. Mikael vetäytyy Hedestabiin nuolemaan haavojaan ja saa tarjouksen suuren Vanger -yhtymän entiseltä toimitusjohtajalta Henrik Vangerilta. Henrik haluaa Mikaelin kirjoittavan hänen elämänkertansa ja samalla paljastavan vuonna 1966 tapahtuneen katoamistapauksen. Henrikin veljentytär Harriet katosi perheen saarelta suuren sukukouksen yhteydessä ja vanha yritysjohtaja on ollut epätietoisuuden riivaama jo neljäkymmentä vuotta. Mikael lähtee vuodeksi Hedebyn saarelle tutustumaan ikivanhan suvun luurankoihin vastustamatonta palkkiota vastaan: 2,4 miljoonaa kruunua ja todisteet Wennerströmin rikollisista toimista.
Jutun selvittämiseksi Mikael saa nuoren, mutta taitava Lisbeth Salanderin ja yhdessä he pääsevät suuremman mysteerin jäljille kuin kukaan olisi kuvitellut.

Suurin koukku Stieg Larssonin menestysromaanissa on luultavasti suljetun tilan mysteeri. Kuka saarella olleista Vangerin suvun jäsenistä on sekaantunut ihastuttavan 16-vuotiaan katoamiseen?
Toinen koukku on alku: tässä on juuri se elementti joka tekee mielestäni kirjan erittäin loistavaksi. Prologina toimii muutaman sivun pätkä joka kertoo kahdesta henkilöstä ja oudoista kukka lähetyksistä. Ilman nimiä ja minkäänlaisia vihjeitä kirjan juonen kulkuun. Kappaleen merkitys paljastuu kirjassa vasta myöhemmin ja jotenkin salakavalasti. Tällöin lukija tuntee suurta onnistumisen tunnetta kun on tajunnut tuon yhdistävän tekijän.

Päähenkilö Mikael Blomkvist on niin sanotusti Veli Ponteva, kuten kirjassa monesti kuvaillaan. Kunnollinen taloustoimittaja pyrkii aina tekemään asiat oikein. Hänen vastakohtansa on Lisbeth Salander, sosiaalisesti rajoittunut nuori holhouksen alainen nainen, joka on taitava tietokoneiden ja hakkeroinnin kanssa.

Kirjan aikana kiiltävän julkisivun takana eläneestä Vangerin perheestä löytyy erittäin järkyttäviä ja pimeitä tietoja. Rasismia, vihaa ja veritekoja, kuten kirjan takannessa sanotaan.

Miehet jotka vihaavat naisia on sellainen romaani johon tulee pakottava tarve lukea se loppuun samalta istumalta. Se ikäänkuin imaisee lukijan sisäänsä. Järkyttävä loppuratkaisu ei vastannut ainakaan minun kuvitelmiani alkuunkaan vaan ylitti ne sata kertaisesti. Kirjassa on myös väliin sen verran rankka materiaali erittäin todentuntuisesti kerrottuna, että en suosittele sitä herkimmille ihmisille.

Mielipiteeni on saattanut tulla jo joillekin selväksi: Miehet jotka vihaavat naisia on aivan loistava. Yksinkertaisesta varmaan parhaimpia kirjoja joita olen ikinä lukenut. Olen vaahdonnut tästä useaan kertaan niin monelle eri ihmiselle, että tuttuja alkaa varmaan pikkuhiljaa kyllästyttää. Romaani on ensimmäinen kolmen kirjan Millenium -kirjasarjasta, josta tulee aivan varmasti klassikko, jota luetaan vielä kymmenien vuosienkin päästä.

*****

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina

Olisin halunnut tähän sen kuvan, mikä oli tuon painoksen toisen osan kannessa, jonka itse luin. Siitä tuli minulle joku sellainen, tämä on Anna Karenina merkki. Se jotenkin kuvasi kirjan loppupuolta hyvin.

Anna Kareninassa on minun nähdäkseni neljä päähenkilöä: Anna Karenina, Vronski, Kitty ja Levin. Tässä vaiheessa huomautan, että niinkuin Veera sanoi Sodasta ja rauhasta, niin tässäkin on kaikilla ihmisillä vähintään kolme eri kutsumanimeä. Huomasinpa muuten, että se, millä nimellä jokin henkilö kutsuu toista, määrittää hänen asemaansa toista nähden (oli huonosti muotoiltu, mutta on pakko saada nopeasti ajatukset tähän, ettei unohdu).

Anna Karenina koostuu kahdesta kirjasta ja kahdeksasta osasta. Ensimmäisen kirjan aikana en oikein ymmärtänyt ideaa. Siinä selitettiin Kaikkien suhteita kaikkiin ja pohjustettiin sitten varsinaista tarinaa.

Kitty on rakastunut kahteen mieheen, Vronskiin ja Leviniin. Hänen äitinsä on kuuluisan, hillityn ja kaupunkilaisen Vronskin puolella, ja isänsä vapaa-ajattelijan ja maailaisen Levinin puolella.

Kitty valitsee Vronskin ja he alkavat tapailemaan. Sitten Anna Karenina tulee selvittämään veljensä avioliittosotkuja paikkakunnalle, ja Anna ja Vronski ihastuvat toisiinsa. Vronski lähtee seuraamaan Annaa ja Kitty jää yksin.

Anna on jo naimisissa ja tästä varsinainen tarina alkaa. Annalle ja Vronskille kehittyy suhde. Anna tulee raskaaksi, suuttuu miehelleen ja kertoo petoksistaan hänelle. Hänen miehensä ei kristittynä tätä hyväksy ja yrittää saada Annan jatkamaan elämää miehensä ja poikansa kanssa tavallisesti, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Samaan aikaan kerrotaan Kittyn elämästä ja siitä kuinka hän sairastuu, eli luultavasti masentui ja lääkäri määrää hänelle matkailua.

Kirjassa kerrotaan myös lukuisita muista henkilöistä. Merkittävää tarinassa on se, että päähenkilöt kuuluvat kaikki seurapiireihin, ja kirjassa on paljon kulutettu aikaa kertomalla, että miten kukin suhtautuu mihinkin. Esimerkiksi Anna "menettää kasvonsa" seurapiireissä, eikä voi liikkua siellä. Hänhän on herrajumala sentään likainen nainen.

Kirjan loppuosa oli mielestäni paljon kiinnostavampi kuin muut. Annan ja Levinin ajatukset on kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti.

Pähkäilin aika paljon romaanin ideaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että se on kirjoitettu ns. varoittavaksi esimerkiksi. Anna Kareninan ja Vronskin suhde on "näin ei pidä tehdä" -osa ja Kittyn ja Levinin avioliitto on "näin pitää tehdä" -osa. Selvää onkin, että Annan ja Vronskin puolesta kirja loppuu huonosti, kun taas Kittyn ja Levinin osalta todella hyvin.

Kirjan lukemisen jälkeen minulla on todella onnellinen olo, johtuneeko sitten siitä, että se vihdoin loppui vai siitä, että Levinin osalta loppu oli hirmu onnellinen. Kirja oli melko vaikea, osin jopa kuolettavan tylsä. Mutta siinä oli kuitenkin sanomaa. Olen taas yhtä kokemusta rikkaampi.

***

75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

Dorian Grayn muotokuva kertoo nuoresta ja poikkeuksellisen kauniista nuoresta miehestä, Dorian Graysta. Dorianin taiteilijaystävä maalaa miehen muotkuvan ja lahjoittaa sen tälle. Samoihin aikoihin Dorian rakastuu nuoreen ja kauniiseen näyttelijään Sybil Vaneen, mutta miehen äkillisen raivonpuuskan seurauksena Sybil riistää itseltään hengen. Mies jatkaa syntisiä tekojaan ja kehdeksantoista vuoden kuluessa hän huomaa muotokuvansa muuttuvan, mutta hänen itsensä pysyvän yhä nuorena.

Dorian Grayn muotokuva on aika hassu kirja. Välillä siinä on hirveen pitkiä jaksoja jollon ei tapahdu mitään ja sitten välillä on niin paljon toimintaa että ei meinaa perässä pysyä. Muutenkin se oli pääosin erittäin tylsää luettavaa.

Dorian Grayn hahmo on itsekäs ja inhottava ihminen. Hän ei tunnu katuvan tekojaan melkeimpä ollenkaan vaan on aioastaan iloinen, ettei kukaan nää kuinka rumaksi hän on oikeasti muuttunut. Sai kyllä ihan ansionsa mukaan.

***

Meistä tuli julkkiksia!

Olin tuossa kesän alussa keskisuomalaiseen yhteydessä. Kerroin niille mun projektista ja ehdotin, että jos meistä tehtäis juttu. Ja niin meistä tehtiinkin. Aikoja sitten ja se ilmestyikin joskus heinäkuun puolella, teksnisten ongelmien takia lisätään tää nyt vasta tänne.

Me puhuttiin sen haastattelijan kanssa tunti. Puhuttiin välillä vähän aiheenkin vierestä, mutta puhuttiin paljon. Me ollaan Veeran kanssa yleensä aina äänessä kun on mahdollista. :D

Noita kuvia saa varmaan klikattua isommaksi ja jos Veeralla ja mulla on jotain lisättävää vielä nii varmaan kirjotellaan.

KOMMENTOIKAA MEIDÄN TEKSTEJÄ. Ois kiva kuulla mitä mietitte lukemastanne. Onko jostain kirjasta aivan erilainen kuva? Tai jotain.

Anna Karenina on muutenloppusuoralla... Ehkä jossain vaiheessa saan sen luettua loppuun. Mulla ja Veeralla alkoi tällä viikolla muuten lukio, eli kirjoitus- ja lukutahti saattaa hiukan kärsiä.

97. Veijo Meri - Manillaköysi

Mitäs tästä nyt sanoisi... taas yksi sotakirja. Veijo Meren Manillaköysi on kertomus Joosesta, joka löytää tieltä köyden. Hän päättää kuljettaa sen salaa kotiinsa, ja käskee kaveriensa sitoa sen vatsansa ympärille. He sitovat sen hiukan liian tiukalle, niinpä Jooselle tulee aika tukalat oltavat junassa.

Tarinassa on myös novelleja, joita junassa olijat kertovat toisilleen. Ne ovat täytettä tarinaan. Mielestäni ne ovat melko turhia.

En aivan ymmärtänyt kirjan ideaa. Siinä oli paljon sotasanastoa, jota en niin hirveästi tunne. Kaipa kirja on kirjoitettu Meren itse kuulemien tarinoiden perustalta, hän oli asunut kasarmialueella elämästään 16 vuotta.

*

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä

Phileas Fogg on englantilainen herrasmies ja Reformikerhon (?) jäsen. Eräänä lokakuisena iltana kerhonsa salongissa Fogg lyö vetoa kiertävänsä maailman 80 päivässä. Foggin mukaan lähtee hänen samana päivänä palkattu ranskalainen palvelijansa Passepartout, joka jaksaa ihmetellä herransa tyyntä rauhallisuutta vaikka vaikeuksia onkin edessä.

Maailman ympäri 80 päivässä on maailman arvostetuimpa nuortenkirjoja. Miksi näin on, en aivan jaksa sitä ymmärtää. Kirja on aika helppoa luettavaa, mutta tarina ei ole mielestäni mitenkään maata järisyttävä.

Päähenkilöinä toimivat Phileas Fogg ja Passepartout (voi luoja, että osaa olla vaikeat nimet) ovat mielestäni aika lailla erilaisia. Fogg on kylmän rauhallinen vaikka minkälaisessa viivästys tilanteessa. Hän on myös hiljainen ja jollain tapaa salaperäinen, koska en saanut kirjan aikana oikein mitään konkreettista irti hänestä.
Passepartout on taas rohkea, ystävällinen, hyväsydämminen ja avoin, ainakin isäntäänsä nähde. Hän tuntee kirjan aikana suurta syyllisyyttä siitä, kun joskus viivästyttää Foggin matkaa tahtomattaan.

Olen myös nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan, jonka pääosassa on Jackie Chan. Elokuvaa varten juonta ja henkilöitä on muuteltu aika tavalla, enkä oikein osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia.

**½

89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

Pieni talo preerialla. Mitähän siitä voisi sanoa? No ensinnäkin se oli meidän äitin lempi tv-sarja joskus nuorena. Se puki mut kerran yksiin naamiaisiin Lauraksi. Oli hattu ja kaikkee.

Kirja kertoo Ingallsin perheestä, joka päättää muuttaa preerialle, kauaksi kaikesta sivistyksestä. Siellä he alkavat rakentaa taloa, tapaavat naapureita ja yrittävät selviytyä elämästä intiaanien ympäröimänä.

Muhun tää kirja ei kyllä oikein iskenyt. Jotenkin kerronta oli kauhean yksitoikkoista ja muutenkaan kirjassa ei tapahtunut paljon mitään. Eipä tästä oikein muuta osaa sanoa. En tykänny.

*

12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja

Kaikkihan luultavasti tietävät mistä Harry Potterit kertovat. Poikavelhosta, jolla on elämää suurempi tehtävä, valittu jo ennen syntymäänsä. Seitsemän osainen kirjasarja seuraa Harryn kouluvuosia Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa, jonka aikana Harry ystävineen joutuu moneen hengenvaaralliseen taisteluun velhomaailman voimakkainta ja pahinta velhoa, Voldemorttia vastaan.

Harry Potterista on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmanlaajuinen ilmiö seitsemän kirjan ja kuuden tähän mennessä ilmestyneen elokuvan vuoksi. Ja oma tuomioni on tämä: selvästikin paras tähän astisista kirjoista sadan kirjan listalla! Olen tietenkin lukenut nämä kaikki moneen kertaan aiemminkin ja leffatkin katsonut. Potterit vetävät katsojan ja lukijan aivan toiseeen maailmaan, jonka haluaisi uskoa todeksi.






Kirjoista kaksi ensimmäistä on mielestäni huonoimmat: Salaisuuksien Kammio on kirjasarjan heikoin teos vaikkakin siinä on tärkeitä ja huomion arvoisia kohtia ja paljastuksia tulevia osia ja paljastuksia varten. Azkabanin vanki asettaa kirjasarjalla aivan uuden riman: henkilöt kehityyvät, asiat ja tapahtumat käyvät jollain tavalla todellisemmiksi ja henkilökohtaisemmiksi. Tarina saa syvempää ja tärkeämpää merkitystä kun Harryn menneisyys valottuu hieman edesmenneen isän ystävien muodossa.

Feeniksin Kilta taas on sarjan merkittävimpiä teoksia. Siinä paljastuu Harryn menneisyys ja julma kohtalo joka poikaa odottaa.
Puoliverinen prinssi on toinen henkilökohtaisista suosikeistani. Tässä kirjassa mukaan astuu 16 -vuotiaiden nuorten velhojen ja noitien hormonit ja rakkaus, joka tuo mielestäni koko sarjaa rutkasti eteenpäin ja hahmoja paljon maanläheisimmiksi.




Toinen suosikkini ja Potter -saagan viimeinen teos Kuoleman varjellukset, poikkeaakin sitten muista kirjoista aika paljonkin. Nyt tapahtumat eivät enää sijoitu Tylypahkaan, vaan Harry, Ron ja Hermione matkaavat ympäri maata suorittamassa Dumbledoren heille jättämää tehtävää. Kuoleman varjellukset on myös se romaani, jossa itkin kaikista eniten.

Harry Potterit ovat mielestäni sellaisia kirjoja, jotka tulevat nousemaan klassikkokirjoiksi ja pysymään kaikenikäisten suosiossa vielä kauan. Luulen myös, että tulen itse lukemaan nämä vielä moneen kymmeneen kertaan. Yksinkertaisesti loistavia.

*****

48. Leo Tolstoi - Sota rauha

Sota ja rauha kertoo 1800 -luvun Venäjästä, ja sodasta ja rauhasta Napoleonin ja keisari Aleksanterin välillä. Se kuvaa myös kolmea eri aatelisperheen elämää tuona aikana, jota siivittävät avioliitot, rakkaus, petokset, sota, rahavaikeudet ja kuolema.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että Sota ja rauha on noin 1300 sivua pitkä. Ja siltä se tuntuukin. Sodasta kertova osio ei jaksa kiinnostaa ja onkin oikeastaan umpitylsää luettavaa, mutta aatelisperheiden elämä onkin sitten jo ok luettavaa tekstiä.

Kirjoitustyylistä sen verran, että on erittäin hankalaa kuin Tolstoin tarinassa on niin monta henkilöä, jotka ovat vielä kaikki jonkinlaisia kreivejä tai ruhtinattaria. Samoista henkilöistä puhutaan myös eri nimillä. Joissakin kohdissa on Nikolai, toisissa kreivi ja joissakin pelkkä Rostov. Vammasta sanoisin minä.

Kirja on kuitenkin harvinaisen tylsää ja pitkäveteistä luettavaa. Suosittelen tätä vain sodasta kiinnostuneille.

*½

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä

Tästä Jules Vernen klassikko kirjasta on tehty monia elokuvia. Enkä todellakaan ihmettele; vaikka tarina ei juurikaan ole minun tyyliseni, oli se silti miellyttävä lukea. Kerronta on sujuvaa, ja henkilöt monipuolisia.

Kirja kertoo miehestä, Phileas Fogg, joka lyö vetoa tovereidensa kanssa siitä, että voiko hän kiertää maailman 80:nessä päivässä. Muita henkilöitä kirjassa ovat ranskalainen Passepartout, Foggin juuri palkattu palvelija. Hän on hirveän notkea, vähän ajattelematon ja lojaali. Kirjassa esiintyy myös salapoliisi Fix, sekä intialainen Aouda.

Fogg on kauhean tarkka ja jämpti. Hän on aina ajallaan eikä järkyty (ainakaan ulkoisesti) juuri mistään. Hän oli ehkä jotenkin epäuskottava hahmo.

Kirjaa oli hassu lukea, koska se on kirjoitettu 1800-luvulla, matkustus tapahtui pääosin laivoilla, junilla ja hevosrattailla. Nykypäivänä sama matka varmasti menisi todella lyhyessä ajassa, meillä on lentokoneita ja rautateitä menee vaikka missä ja...

Kaikn kaikkiaan kirja oli hyvä, olisin varmasti pari vuotta aikaisemmin pitänyt siitä enemmän.

***½

81. Eino Leino - Helkavirsiä

Luulin, että runojen lukeminen olisi äärettömän vaikeaa. Ei se niin kamalan vaikeaa ollutkaan, mutta vaati hirveästi keskittymistä. Lukemista vaikeutti huomattavasti se, että Eino Leino on kirjoittanut nämä runot 1900-luvun alussa, ja kieli on ''vanhaa''. Milloinkohan suomen kieli kehittyy niin pitkälle, että noita ei voida enää pelkistään lukea, vaan ne pitää ensin kääntää?

Helkavirsiä-sarja yllätti minut positiivisesti. Sen runot kertovat kaikki tarinaa vanhasta Suomesta ja sen perinteistä. Jotkin kohdat olivat aivan kuin tästä päivästä, ja se todistaa yhden seikan: ihmisluonto ei koskaan muutu.

Lukiessani kiinnitin paljon huomiota useasti esiintyviin sanoihin, joita olivat mm. jumala, maammo, taatto, ukko, äijö, impi, neito... Runoissa mainittiin Jumala, mutta myös Maa-jumala, ynnä muita jumalia, jotka on luonnosta otettu.

Suomen historia ja perinteet ovat mielestäni hyvin mielenkiintoisia. 

 

****

75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

Dorian Grayn muotokuva on romaani siitä, kuinka ihminen turmeltuu syntiensä takia. Se on kirjoitettu aika runollisesti, johtuen varmaan siitä, että Wilde oli ennen kirjan kirjoittamista kirjoittanut näytelmiä ja runoja. Tämä kirja onkin Wilden ainoa romaani.

Tarina alkaa siitä, kun muuan taiteilija, Basil Hallward, on maalamassa Dorian Grayn muotokuvaa. Dorian Gray on nuori, komea ja siloposkinen mies. Eräänä päivänä Hallwardin hyvä ystävä Lordi Henry Wotton vaatii saada tutustua kauniin muotokuvan malliin.

Lordi Henry on hyvin kyyninen ja pohdiskeleva ihminen. Hän päästelee suustaan kummaksuttaiva asioita ihan vain siitä ilosta, että saa nähdä ihmisten reaktiot. Puhuessaan Dorian Grayn kanssa hän saa nuoren Dorianin haluamaan ikuista nuoruutta.

Kun taulu valmistuu, Dorian masentuu siitä, että taulu saa aina olla nuori, mutta hän ei. Niinpä hän lausuu kohtalokkaan rukouksen, josta johtuen taulussa alkaa näkymään hänen sielunsa rappio. Ulkoisesti Dorian siis pysyy aina nuorena, ja hänen tekemänsä erheet kuvastuvat tauluun.

Tarina nuoren Dorian Grayn elämästä 1800-luvulla on aika mielenkiintoinen. Se käynnistyi melko hitaasti ja siinä oli aika paljon turhaa höttöä seassa. Wilden kirjoitustyyli on hiukan ihmisen perusluonnetta halveksiva, mutta se juuri on kirjassa pointti. Kuinka ihminen voikaan olla niin tyhmä ja ajattelematon?

**½

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

Juoksuhaudantie on romaani suomalaisesta miehestä, joka kaikkensa antaneena turvautuu nyrkkiin ja menettää sen seurauksena perheensä.

Kirjassa kuvataan monen eri ihmisen elämää, jotka jossain vaiheessa kietoutuvat jotenkin kirjan päähenkilön, Matti Virtasen ympärille. Kaikki ihmiset kirjassa ovat erilaisia, heillä on eri arvot ja tavoitteet.

Matti Virtanen menetti perheensä, koska turvautui nyrkkiin. Tämän jälkeen hän keksii, että ehkä hän saa perheensä takaisin, jos hän ostaa heille talon.

Helena ja Sini olivat Matin perhe. Helena ei jaksanut miehensä miellyttämisen halua, ja sitä, että hän ei tehnyt muuta kuin ollut kotona hoitamassa asioita. Sini oli aivan pieni tyttö, joka ei juurikaan ymmärtänyt mitään ympärillä tapahtuvista asioista.

Matin perheen lisäksi kirjassa oli myös muuan poliisi, tupakkaa vihaava pariskunta, kiinteistövälittäjä, sekä vanha ukkeli.

Hotakainen on osannut kirjoittaa loistavasti, käyttäen eri henkilöiden kohdalla hieman erilaisia ''puhetyylejä'', mikä saa henkilöt tuntumaan itseltään. Hotakainen on erityisesti onnistunut Matin kuvaamisessa. Kuten kirjassa sanotaan: "Muistivihkon kirjoittanut mies ei ole perinteinen hullu, hän haluaa vain perheensä takaisin."

Kirja oli ihan mukava lukukokemus, ei kauhean tylsä ja juoni oli hyvä.

***½

80. William Shakespeare - Hamlet

En ole kauhea näytelmien ystävä, minusta on vaikea lukea vain repliikkejä, kun kaikki jätetään lukijan kuvitettavaksi.

Hamlet kertoo siitä, kun Hamletin isä, kuningas kuolee. Hänen veljensä menee naimisiin hänen entisen vaimonsa kanssa. Hamlet kohtaa isänsä aaveena, ja aave kertoo Hamletille, että kuka hänet murhasi.

Hamlet heittäytyy kirjassa hulluksi ja kirja kuluu kaikkien osapuolien punoessa juoniaan.

Kirja oli mielestäni aika tylsä. Se olisi varmaan parempi näytelmänä katsoa, kuin lukea kirjasta.

*

49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa

Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa on lastenkuvakirja, joka kertoo 1800 -luvun arkielämästä käyttäen koiraperhettä esimerkkinä. Siinä kerrotaan esim. heinätöistä ja vaatteiden valmistuksesta. Koiramäen talossa on hyvin opettavainen kirja lapsille. He ymmärtävät ehkä paremmin tuon ajan asioita söpöjen koirien ja kuvien kautta kerrottuna.

Mauri Kunnas on muutenkin tunnettu opettavaisista tarinoista. Hän on tehnyt muun muassa Koirien Kalevalan, jonka meikäläinenkin on nähnyt joskus näytelmänä. Oma henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin Tassulan tarinoita -sarja, joka on aidosti hauska, vähän vanhemmankin lukijan mielestä.

Koiramäen talossa iskee kyllä ehkä vähän enemmän nuorempiin lukijoihin. Mutta ihan ok oli.

**½

5. Väinö Linna - Täällä Pohjan tähden alla 1-3

Täällä Pohjantähden alla on kolmiosainen romaanisarja, joka kattaa vuodet 1880 -luvusta 1950 -luvulle. Se kertoo suomalaisesta torppariperheestä, ja kertoo Koskelan perheen elämänvaiheet kolmen sukupolven ajalta.

Juonta en nyt jaksa alkaa sen tarkemmin selittämään, mutta kirja kertoo Koskelan perheestä; ensin isä Jussista, sitten tämän vanhimmasta pojasta Akselista (sivuten myös kahta muuta veljeä) ja Akselin jälkeen tämän pojista. Perhe kokee iloa ja surua noiden seitsemänkymmenen vuoden aikana mitä kirjassa kuvataan. Täällä Pohjantähden alla kuvaa senaikaisia yhteiskunnallisia muutoksia (sodat, sosialismi, itsenäistyminen yms.) tavallisen perheen näkökulmasta.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että tämä lukukokemus yllätti minut täysin. Valmistauduin siihen, että se olisi joku sotaa kuvaava äärimmäisen tylsä romaani, josta vain meidän iskän kaltaiset ihmiset pitäisivät. Mutta ei. Täähän oli oikeesti tosi hyvä! Vaikka tarina on fiktiivinen, tulee sellainen tunne kuin näin olisi oikein voinut käydäkin.

Ensimmäisessä osassa tutustuttiin Koskelan perheeseen, tuttaviin ja ympäristöön. Pikkuhiljaa mukaan tulivat työväenliike ja kapinat sekä Akselin romanttiset kuviot. Ensimmäinen osa tuntui varsinkin alussa hyvin tylsältä, mutta loppua kohden se parani huomattavasti. Kieli tuntui jotenkin vanhalta ja muutenkin kerronta tylli oli mielestäni sekalainen ja hieman vaikeasti ymmärrettävä. Henkilöitä oli myöskin niin paljon, että aika ajoin oli vaikea pysyä perässä kuka oli kuka.

Toinen osa on näistä kolmesta ehdottomasti paras. Kerrontatyyli ja kirjoitus on kehittynyt ja kirja on paljon selkokielisempi. Toisessa osassa on myös paljon enemmän toiminta kuin ensimmäisessä. Hienoa tässä mielestäni oli se, että vaikka toisessa osassa Akseli, Aleksi ja Aku joutuvatkin sotaan, ei kirja keskity pelkästään siihen. Aika ajoin palataan takaisin Pentikulmaan (sain vasta tässä osassa tietää, että Pentikulma oli sen kylän nimi jossa Koskelat asu) katsomaan mitä kotiväelle kuuluu. Ja täytyy kyllä myöntää, kun Aleksi ja Aku ammuttiin, itkin kyllä ihan kunnolla.

Kolmannessa osassa Akseli joutuu sopeutumaan elämään sodan jälkeen niin sanottuna "yhteiskunnan hylkiönä". Kirjan aikana Akselin nyt jo isojen lapsien sielunelämää ja ajatuksia valotetaan myös hieman enemmän. Kun toisessa osassa katsellaan vähän muutakin maailmaa, kolmannessa palataan taas ykkösen tapaa kotiin Pentinkulmalle ja normaaliin päiväjärjestykseen.

Tämän selityksen pointtina oli kuitenkin se, että ennakkoluuloistani huolimatta huomasin minkä vuoksi Täällä Pohjatähden alla on klassikko ja siten todellakin ansainnut paikkansa viidennellä sijalla tällä listalla. Fiktiivinen tarina tuntuu niin todenmukaiselta ja luultavasti onkin aika lailla tuota aikaa hyvin kuvaava.

Aika ajoin allekirjoittaneelta meni kyllä sodat ja historialliset yksityiskohdat (jotka kyllä kasilla tuli ysin arvoisesti suoritettua) sekaisin, jolloin tuli tehtyä pientä aivotyöskentelyä asian tiimoilta. Luulisin kyllä, että jos kohta lukisin kirjan uudelleen, ymmärtäisin sen paremmin ja löytäisin uusia ulottuvuuksia. Mutta en kyllä nyt ihan heti taida jaksaa.

Mielipiteeni on siis tämä: aika loistava. Kyllä tätä täytyy suositella aika lailla kaikille. Tähän mennessä paras lukemani kirja tältä listalta.

*****

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

Ensi vaikutelma: paksu, tylsähkö, juoneton. Ensimmäiset kymmenen sivua kirjasta kuvailivat kirjan miljöötä, Salinasin laaksoa. Seuraavien kymmenien sivujen ajan esiteltiin kaksi sukua, Traskit ja Hamiltonit.

Kaikki selitettiin hyvin perusteellisesti ja pitkän kaavan mukaan. Kirjan päähenkilöinä voi pitää montaakin ihmistä, se nimittäin kertoo tarinaa pitkältä aikaväliltä.

Selvästi näkyvin aihe kirjassa oli ihmisen pahuus ja hyvyys ja se, että miten ne ilmenevät. Kirjassa oli monia auki jätettyjä kysy,myksiä, joita tarinan edetessä pohdittiin.

Kysymykset olivat hyviä ja kirjan idea samoin. Kaikki vain oli kirjoitettu niin pitkästyttävästi, että kirjan luku vei minulta aivan hirveästi aikaa.

En kauheasti pitänyt kirjan hitaasta kerronnasta, mutta elokuvana tuo saattaa olla onnistunut. Aihe oli aivan loistava, ja henkilöt syvällisiä. Ihmisen pahuus oli esitetty kirjassa todella aidosti, melkein pelottavastikin. Hyvyys näkyi sen varjossa todella hyvin.

**½

21. Richard Bach - Lokki Joonatan

Lokki Joonatan on tarina lokista, joka ei suostu olemaan tavallinen lokki ja tappelemaan rannalla kalanraadoista. Joonatan haluaa oppia lentämään. Eikä vain lentämään saadakseen ruokaa vaan lentämään kovaa ja korkealla. Joonatanin lokkilauma ei tästä erilaisesta ajatustavasta pidä, vaan karkoittaa Joonatanin. Näin alkaa Lokki Joonatanin matka erilaisten lokkien keskuudessa, jossa ei tarvitse olla mitenkään yhteen muottiin sopiva.

Lokki Joonatan on ensisijaisesti tarina vapaudesta ja siitä, miten erilaisetkin eliöt voivat löytää oman paikkansa maailmassa tai sen ulkopuolella. Kirjan sanoma on mielestäni ajaton, ja sitä voi hyödyntää nykypäivänäkin. Luulisin, että Lokki Joonatan pysyy suosittuna klassikkona vielä kymmeniä ellei jopa satoja vuosia.

Mulle sanottiin, että tämä kirja on hieman outo. Ja niin se kieltämättä onkin. Jos unohtaa, että tässä kerrotaan lokista ja miettii tarinan syvempää merkitystä se tulee avautumaan kaikenikäisille lukijoille.

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

Huckleberry Finnin seikkailut kertoo 14 - vuotiaasta Huck Finnistä, joka kirjan alussa asuu erään lesken luona, joka aikoo sivistää Huckia. Huck on kuitenkin tottunut seikkailuihin ja nukkumaan metsässä, joten lesken yritykset ovat tuhoon tuomittuja. Pian Huckin juoppo ja ilkeä isä tulee kuvioihin, jolloin Huck päättää lavastaa oman murhansa ja karata. Seuraan liittyy myöskin karannut Jim -n**keri, joka on Huckin ystävä, vaikka Jimiä onkin pidetty orjana. Kaksiko lähtee matkustamaan lautalla Missisipi jokea eteenpäin tavaten mitä eriskummallisimpia ihmisiä ja joutuen ihmeellisiin seikkailuihin.

Huckleberry Finnin seikkailuja pidetään yhtenä amerikkalaisen kirjallisuuden kulmakivistä. Vuonna 1884 julkaistu kirja on tavallaan jatko-osa Twainin aiemmin julkaisemmasta Tom Sawyerin seikkailuista. Molempia pidetään elämää suurempina kirjoina.

Huckleberry Finnin seikkailut on todella pidetty ja arvostettu romaani vapaudesta ja ihmisoikeuksista. Vapauteen pyrkivän Jim -n**kerin avulla lukija ymmärtää, että kirjan kirjoittamis aikana ei erilaisia ihmisiä juurikaan arvostettu muuten kuin palvelijoina.

Aluksi Huckleberry Finnin seikkailut tuntui aika tylsältä ja jokseenkin oudolta ja hassulta kirjalta. Kirja parani huomattavasti loppupuolella kun Huck Finnin paras ystävä, vilkkaampi ja kekseliäämpi Tom Sawyer tuli mukaan kuvioihin. Tämän perusteella tekisi mieli lukea kyllä myös tuo Tom Sawyerin seikkailut.

*** ½

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

Tämä on yksi niistä kirjoista, jotka olin lukenut ennen kuin aloitimme tämän blogin pitämisen. Muistaakseni luin tämän suurin piirtein vuosi sitten. En yhtään muistanut kuinka loistava romaani tämä oli.

Tarina alkaa siitä, kun Jacques Saunière kuolee. Hän jättää jälkeensä viestin tyttärentyttärelleen, Sophialle. Viestissä sanotaan, että hänen pitää etsiä Robert Langdon. Yhdessä he alkavat selvittää, että mitä kaikkea isoisä on loppupeleissä halunnutkaan sanoa.

Saunièren jälkeensä jättämät vihjeet ovat pelottavan älykkäitä. Ne ovat sana- ja numero pelejä. Kirjaan on helppo eläytyä sankareiden ratkoessa kaikkia vihjeitä.

Kirjassa tarinaa kerrotaan monen ihmisen näkökulmasta. Sophiesta ja Robertista on tehty kirjan ''hyviksiä'' ja lukija on automaattisesti heidän puolellaan. Lukiessa monta kertaa tuli semmoinen "EI, älkää menkö sinne tai tehkö sitä!" -olo.

Kirja on pelottavan älykäs, ja huijaa lukijaakin sujuvasti. Heti kirjan lukemisen jälkeen minun oli pakko googlettaa kuvia joistakin Leonardo da Vincin teoksista. Kirjassa viitataan niihin maalattuihin symboleihin useasti.

Kannattaa ehdottomasti lukea. Jännitystä, aivotyötä, salaliittoja... Loistava teos. Dan Brown on selvästi tutustunut asioihin.

*****

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

Ensinnäkin, Juoksuhaudantie ei ollut ollenkaan sellainen miksi sitä kuvittelin. Ajattelin, että se on joskus 70 -luvulla kirjoitettu tylsä sotakirja. Mutta eipä ollutkaan.

Kirjassa on monta eri kertojaa, mutta päähenkilö ja tapahtumien keskipiste on kuitenkin Matti Virtanen, tavallinen perussuomalainen mies, joka pitää huolta vaimostaan ja pienestä tyttärestään. Yhden ainoan kerran Matin hermot pettää ja hän lyö vaimoaan. Vaimo, Helena saa tästä hyvän syyn lähteä lätkimään jokseenkin kurjasta avioliitosta. Kotirintamamieheksi itseään kutsuva Matti putoaa tyhjän päälle, mutta saa uutta sisältöä elämäänsä kun hän keksii ostaa perheelleen omakotitalon. Täydellisen talon metsästäminen ja rahojen hankkiminen menevät rikollisten toimien puolelle ja Matti sekaantuu kiristykseen, seksipalveluihin ja kotirauhan häiritsemiseen. Kaiken tämän hän tekee kuitenkin hyvällä sydämmellä saadakseen perheensä takaisin.

Muita kertojia kirjassa ovatkin sitten Helena, Matin vaimo, veteraani, kiinteistönvälittäjä ja tupakointia vastustavat naapurit joihin vain viitataan pronominilla he.
Jossain vaiheessa kirjaa säälin hirveästi Mattia, joka kuitenkin vaikutti ihan kunnon mieheltä. Loppua kohden touhu ja tarina alkoi mennä niin kummalliseksi, että ei oikein osannut enää sääliä, eikä muodostaa minkäänlaista mielipidettä.

Juoksuhaudantie oli kuitenkin ihan ok. Hieman outo ja jossain määrin myös huvittava.

***

67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut Ihmemaassa

Liisan seikkailut on lastenkirja, joka kertoo Liisasta ja hänen seikkailuistaan. Tarina alkaa siitä, kun Liisa menee kaninkoloon. Hän pääsee aivan ihmeelliseen maailmaan, jossa syömällä jotakin voi muuttaa omaa kokoaan.

Liisan seikkailut ihmemaassa on ihan viihdyttävä kirja, ei vain iske enää tämän ikäiselle. Lapset varmasti tykkäävät. : )

Kirjassa oli mielenkiintoisia olentoja, niinkuin virnistelevä kissa ja kuningatar joka halusi kaikkien päät poikki.

**

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

Tämä kirjan nimi on varmaan saanut eniten huomiota minulta ja Veeralta. Mietittiin tosi pitkään, että minkälaisen kirjan nimi on tälläinen. Mietittiin, että tämä on kuitenkin joku runokirja tai joku äärimmäisen kuiva romaani.

Kirja kertoo naisesta, johon lapsuuden ystävä ottaa yhteyttä. Hän pyytää naista katsomaan hänen luentoaan. Nainen menee, ja siitä alkaa hänen seikkailunsa. Lapsuuden ystävä on löytänyt uskon Jumalan naiskasvoihin, ja opettaa uskon naiselle.

Nainen ja mies käyvät kamppailua uskon ja rakkauden kanssa, kumpi miehen tulisi valita, luostarielämä, vai naisen rakkaus.

Kirja oli mielestäni aika surkea. Siinä puhuttiin kyllä kauniisti rakkaudesta ja uskosta, mutta itse olen niin skeptinen, että lukiessa tuntui kuin olisi lukenut Paskaa.

*½

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

Fedja-setä, kissa ja koira on kertomus pienestä pojasta, Fedja-sedästä. Häntä sanotaan Fedja-sedäksi, koska hän on vasta kuusi, mutta osaa jo hirveästi asioita. Eräänä päivänä Fedja-setä löytää puhuvan kissan, ja koska äiti ei anna hänen pitää sitä, hän karkaa kissan kanssa kotoa. Matkan varrella he kohtaavat jos minkinmoista otusta.

Kirja on neuvostoliittolainen lastenkirja 1970-luvulta. Äitini kertoi, että hänelle tätä oli luettu koulussa. Kirja on ihan hauska. Lapset varmasti pitävät tästä paljon. Minäkin hymyilin melkein koko kirjan ajan.

**

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

Ensivaikutelma kirjasta oli suht hyvä, kirjalla on sekä mielenkiintoinen kansi, että nimi. Ja alussa kirja kolahtikin hyvin. Siinä on Jan BloBlomstedt'n kirjoittama kuvaus kirjailijasta, ja siitä, mihin pitää kiinnittää huomiota kun lukee.

Kirja on mietiskelevä ja pohdiskeleva kuvaus monen ihmisen elämästä. Kirjailija painottaa sitä, että kirjan henkilöt eivät ole todellisia, vaan ajatusleikkiä. Koko kirjan ajan tarinaa siivitetään kysymyksillä, joilla on ilmeisesti tarkoitus saada lukija oikeasti ajattelemaan lukemaansa. Siinä kirja onnistuu hyvin.

Kunderan peruskysymykset liittyvät ihmisyyteen rakkauteen ja sen taakkaan tai keveyteen. Kundera ottaa myös kantaa joihinkin Venäjän miehitysasioihin.

Kirja oli hyvä lukukokemus, sen jaksoi lukea loppuun saakka. Koko ajan heräsi uusia ajatuksia, ja kirjassa viitattiin meidän lukulistalla oleviin kirjoihin, mm. Anna Kareninaan, ja Vanki nimeltä Papillon.

Kannattaa lukea, jos on pohdiskeleva ihminen.

***½

34. A.A. Milne - Nalle Puh

Kaikkihan tietävät Nalle Puhin, turha sitä on sen enempää alkaa selittelemään: kyseessä on kaikkien rakastama Puh, hieman tyhmänpuoleinen pieni karhu, joka asustaa Puolen hehtaarin metsässä. Tai ei ihan näinkään.

Kirjan kirjoittaja on kirjoittanut minä -muodossa. Alussa tämä joku (kertoja) tutustuttaa lukijan Risto Reippaiseen, pikku poikaan, joka vetää perässään Kaarlo Karhua, alias Nalle Puhia. Kertoja alkaa kertoa Risto Reippaalle ja Nalle Puhille tarinoita, joiden keskiössä on Nalle Puh, ja tämän ystävät.

Nalle Puhit ovat kaikille tuttuja lapsuudesta; joko tarinoina tai piirrettyinä. Hassua sinänsä, että nyt kun lukee tätä kirjaa se naurattaa hassun hauskoilla jutuillaan. Eihän sitä pienempänä ymmärtänyt, että mitä hauskaa siinä on, että Nasu perustelee talonsa edessä olevan kyltin näin: " Siinä lukee YKSITYIS A, koska isoisäni nimi oli YKSITYIS ALLAN. " Ei kenellekään viisivuotiaana tule mieleen, että kyseessä saattaisi olla yksityisalue -kyltti. Eikä tietenkään tule vieläkään, totta kai Nasun isoisän nimi oli YKSITYIS ALLAN.

Joka tapauksessa Nalle Puhithan ovat aivan loistavia. Nytkin tekisi mieli laittaa Puh -video koneeseen ja käpertyä sohvalle katsomaan sitä.

*****

88. Stephen King - Hohto

Hohto kertoo eräästä perheestä, jonka isä, Jack Torrance on entinen alkoholisti. Jack on saanut potkut työpaikastaan opettajana ja saa uuden työpaikan vuoristohotelli Overlookin talvikauden talonmiehenä. Jackin viisivuotiaalla Danny -pojalla on harvinainen kyky: hän hohtaa, eli pystyy aistimaan muiden ihmisten ajatukset ja näkemään menneen ja tulevan.
Torrancen perhe asettuu talveksi tyhjään hotelliin, joka on lumella saarrettu suurimmaksi osaksi aikaa. Overlookissa Dannyn näyt ja painajaiset alkavat pahentua. Ajan myötä paljastuu, että hotellilla on oma, värikäs ja verinen menneisyytensä.

Ennakkokäsitykseni oli, että Hohto olisi jotenkin todella pelottava. En ollenkaan tykkää mistään kauhujutuista, siksi suhtauduin kirjaan aika epäluuloisesti. Se oli kuitenkin positiivinen yllätys.

Hohto olikin yllättävän mielenkiintoinen, mutta silti jotenkin vaikea ja outo. Asiat avautuvat kauhean hankalasti, joka on toisaalta hyvä, mutta toisaalta huono juttu. Se pitää mielenkiintoa yllä koko tarinan ajan, mutta toisaalta häiritsee kun kirjan luettuaan ei vieläkään tajua joitain juttuja. Mielenkiintoista oli myös se, että välillä asiat kerrottiin viisivuotiaan Dannyn näkökulmasta, joka toi tarinaan lisää perspektiiviä. Oli myös hauska lukea, miten eri tavalla lapset kokevat tietyt asiat. Ja vaikka tää vissiin on joku kauhu kirja, en mä tässä mitään hirveen pelottavaa kyllä huomannu. Ja oon sama mieltä Idan kanssa, loppu oli kyllä aika vammanen. Tosi outo.

Kyllähän mä tästä ihan tykkäsin. Että kyllä ymmärrän miks tätä pidetään klassikkona ja ihan on kyllä nasainnut kirjansa tuolla listalla (toisin kuin monet muut kirjat). Ehkä hienoinen pettymys Hoho kuitenkin oli. Onhan sitä hehkutettu ja kehuttu niin paljon.

****

54. Hergé - Tintti-sarja

Silläkin varjolla, että toistan itseäni: sarjakuvat ei oo mun juttu.

Tintti -sarjakuvta kertovat nuoresta miehestä nimeltä Tintti, joka ratkoo Indiana Jones -tyylillä erilaisia arvoituksia ympäri maailmaa ystäviensä ja Milou -koiransa avulla. Näiden kahden sarjakuvan lukemani sarjakuvan (Tintti ja yksisarvisen salaisuus sekä Lento 714 Sydneyyn) perusteellä olen kyllä sitä mieltä, että Tintit ovat jotenkin helpompi lukuisia kuin Asterix -sarjakuvat. Tarinat ja niiden ideat ja yksityiskohdat ymmärtää jotenkin paremmin ja ne ovat helpommin selitettyjä niin, että tyhmätkin ihmiset varmasti tajuavat.

Loppujen lopuksi ihan ok, mutta siltikin sarjakuvat ei oikein jaksa meikäläistä innostaa.

**

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

Myönnettäköön, huijasin vähän: Vankileirien saaristo on oikeasti neljän kirjan sarja. Eka vaan oli niin paska, että päätettii Idan kanssa, että luetaan vaan ensimmäinen, Vankeusteollisuus.

Tää kirja on yksinkertaisesti paska. Siinä ei vaan ole mitään juonta, enkä suoraan sanottuna ymmärrä miten se on voinut päästä tähän listalle. Toisaalta kyllä ymmärrän miksi se on kirjoitettu ja siitä pidetään ja kohistaan niin paljon. Kirjasarja kertoo Neuvostoliittolaisesta Alexander Solzhenitsynenistä ja siitä kuin jonkun sodan aikana hänet ja miljoona muut vangittiin. Kirjassa aina välillä eksytään moniksi kymmeniksi sivuiksi kertomaan tuon ajan kidutusmenetelmistä, selleistä tai vain yleisesti sodasta ja sen kauheudesta. Kirjailija on kirjoittanut teoksen sydän täynnä vihaa pahantekijöitä kohtaan ja se on ilmiselvästi tehty kunnioittamaan niiden tuhansien muistoa jotka tuolloin kuolivat.

Tämän mä ymmärrän. Mutta se on silti ihan paska. Ei kirjaa voi sanoa edes romaaniksi. Koska siinä ei ole mitään selvää juonta. Näin se vain on.

0

77. Homeros - Odysseia

Luin Pentti saarikosken suomentaman Odysseian. Hän on poistanut runomitan, joka tekee kirjasta ns. helpommin luettavan.

Kirja kertoo Odysseuksesta, hänen perheestään, harharetkistään ja kotiinpaluusta. Se alkaa siitä, kun Telekmatos, Odysseuksen poika kutsuu kaupungin ihmiset koolle, koska kosijat riehuvat hänen talossaan ja hän on voimaton taistelemaan heitä vastaan. Hän pyytää sukkailta apua, mutta kukaan ei auta häntä, koska he eivät usko Odysseuksen tulevan enää kotiin.

Odysseus on matkoillaan 20 vuotta, ja jää erään jumalattaren vangiksi. Eräänä päivänä jumalat päättävät vapauttaa hänet, ja siitä alkaa hänen vaikea kotimatkansa.

Odysseia on antiikin Kreikasta peräisin oleva eepos. Se on maailmankuulu. Odotin siltä paljon enemmän. Se ei ole hyvä, eikä huono, mutta en oikein tiedä, että mikä tuossa on niin mahtavaa.

***