Näytetään tekstit, joissa on tunniste 57. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 57. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. heinäkuuta 2011

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

Vaikka joku saattoikin luulla niin, niin ei, en ole kuollut. Lukuprojekti on jäänyt vähän vähemmälle kun innostuin järjestötoiminnasta ja yhtäkkiä tuli hirveästi tekemistä. Ja sen lisäksi tietysti olen kuluttanut suuren osan ajastani tietokoneella.

Nyt sain kuitenkin luettua yhden kirjan. Huckleberry Finnin seikkailut kertovat pojasta, joka tahtoo seikkailla ja tekee kolttosia. Juonenkäänteet ovat mielenkiintoisia, mutta koska kirja on suunnattu nuorille pojille, on kieli ja kerronta paikoin aika ärsyttävää. Kertoja kirjassa on siis Huck Finn, ja mielestäni Mark Twain on saanut tarinan tosiaan kuulostamaan siltä, kuin joku nuori pojankloppi sitä kertoisi.

Kyllähän tuon luki, ihan mielellään. Tarinassa opetuksena oli tietysti se, että erilaiset ihmiset pitää hyväksyä ja tasa-arvo rotujen välillä ois jees. Ikuisena misantrooppina naureskelen aika paljon sille utopistiselle ajatukselle, että kaikki olisivat tasa-arvoisia. Niinpä kirja aiheutti minussa paljon sellaista "Hei c'moon" -fiilistä.

Kannattaa kyllä lukea, tämä on erilainen kertomus.

***

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut


Huckleberry Finnin seikkailut kertoo 14 - vuotiaasta Huck Finnistä, joka kirjan alussa asuu erään lesken luona, joka aikoo sivistää Huckia. Huck on kuitenkin tottunut seikkailuihin ja nukkumaan metsässä, joten lesken yritykset ovat tuhoon tuomittuja. Pian Huckin juoppo ja ilkeä isä tulee kuvioihin, jolloin Huck päättää lavastaa oman murhansa ja karata. Seuraan liittyy myöskin karannut Jim -n**keri, joka on Huckin ystävä, vaikka Jimiä onkin pidetty orjana. Kaksiko lähtee matkustamaan lautalla Missisipi jokea eteenpäin tavaten mitä eriskummallisimpia ihmisiä ja joutuen ihmeellisiin seikkailuihin.

Huckleberry Finnin seikkailuja pidetään yhtenä amerikkalaisen kirjallisuuden kulmakivistä. Vuonna 1884 julkaistu kirja on tavallaan jatko-osa Twainin aiemmin julkaisemmasta Tom Sawyerin seikkailuista. Molempia pidetään elämää suurempina kirjoina.

Huckleberry Finnin seikkailut on todella pidetty ja arvostettu romaani vapaudesta ja ihmisoikeuksista. Vapauteen pyrkivän Jim -n**kerin avulla lukija ymmärtää, että kirjan kirjoittamis aikana ei erilaisia ihmisiä juurikaan arvostettu muuten kuin palvelijoina.

Aluksi Huckleberry Finnin seikkailut tuntui aika tylsältä ja jokseenkin oudolta ja hassulta kirjalta. Kirja parani huomattavasti loppupuolella kun Huck Finnin paras ystävä, vilkkaampi ja kekseliäämpi Tom Sawyer tuli mukaan kuvioihin. Tämän perusteella tekisi mieli lukea kyllä myös tuo Tom Sawyerin seikkailut.

*** ½