Näytetään tekstit, joissa on tunniste 73. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 73. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. elokuuta 2013

Long time no see...

Jaa, blogia on viimeksi päivitetty toukokuussa. Ja mikäs vuoden aika nyt on? No syksy. Elokuu pukkaa päälle ja kesä alkaa olla ohi. Tässä vaiheessa joku näsäviisas voisi kysyä, että mitä tapahtui sille aikomukselle lukea kesällä paljon kirjoja ja päivitellä blogia? Noh, aloitetaampa sitten pitkä ja tuskainen selittely...

Koska totuushan on se, näin 20-vuotiaana opiskelijana oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä ensimmäistä kertaa kesätöihin! Siinäpä se aika sitten vierähtikin mansikoita myydessä. Vasta oli toukokuu ja vakaa aikomus lukea ja lenkkeillä koko kesä, mutta niin se vaan on elokuu ja molemmat on jääneet vähän retuperälle. Ja vaikka työt on tältä kesältä ohi, koulun alku häämöttää jo uhkaavana horisontissa... Pääsin tosiaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun International Business -linjalle opiskelemaan kevään yhteishaussa, ja vaikka kuinka iloinen olenkin opiskelupaikastani, aina se loman loppuminen ja koulun alkaminen vaan ahdistaa samalla tavalla. 

Mutta ihan nollille ei kirjasaldossa tänä kesänä ole onneksi jääty. Heti kesän alkuun luin F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyn eli Kultahatun. Blogipostaus kyseisestä opuksesta on ollut tulossa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin se on vaan jäänyt... Ehkä nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan sen loppun. Gatsbyn jälkeen jatkoin (jälleen kerran) listalta löytyvää Sotamies Svejkiä. Tarinahan tässä taustalla on se, että olen muutamaan kertaan sitä aiemminkin yrittänyt jatkaa siitä mihin se edellisellä yrityskerralla jäi, mutta aina se vaan jää kesken ja palautuu kirjastoon odottamaan inspiraatiota. Jotenkin se vaan on niin tylsä ja puiseva, ettei jaksa kiinnostaa sitten mitenkään. Ehkä kohta taas yritän uudelleen. 

Keksittyäni, että lukemisesta ei todellakaan tule yhtään mitään jos en löydä kirjaa joka oikeasti veisi mukanaan, käännyin vanhan suosikkini Tuija Lehtisen puoleen. Vaikka olen suurimman osan hänen kirjoistaan lukenut useampaan kertaan, aina ne jaksavat viehättää ja viedä mukanaan. Mallitoimisto Pandoran ja Lumiruusun luin molemmat muutamassa päivässä. Löysimpä kirjastosta yhden sellaisenkin, jota en ollut aiemmin lukenut, nimeltään Tuhansien aamujen talo, joka on Lehtisen uudempaa tuotantoa. Vaikka armeija-aika onkin meidän perheessä aika ajankohtainen asia tällä hetkellä, en tuntenut juoneen samanlaista vetoa kuin aiempiin kirjoihin. 

Tällä hetkellä luvun alla on John Irvingin Välisarjan avioliitto, joka ei ainakaan vielä ole osoittautunut miksikään mestariteokseksi. Seuraavana vuorossa voisi olla hyllyssä odottavat Tuomas Kyrön Benjamin Kivi, Irvingin uusin In One Person tai se surullisen kuuluisa Sotamies Svejk. Eiköhän tämä luku - ja kirjoitus innostus tästä palaa kun pääsen taas normaalin syksyarkeen kiinni!

maanantai 14. syyskuuta 2009

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa


Tämä taitaa kyllä olla näistä sadasta kirjasta ensimmäinen humoristinen. Jaroslav Hasekin romaani kertooo sotamies Svejkistä, suulaasta, joko todella tyhmästä tai todella viisaasta miehestä, ja hänen seikkailuistaan ensimmäisen maailmansodan aikana.

Kirjassa itsessään ei juurikaan sodita, vaan kirja kertoo pikemminkin siitä, kuinka Svejk yrittää päästä rintamalle (onhan se oikea sana?), mutta onnistuu koko ajan toilailailemaan niin, että ei ainakaan ensimmäisen neljän osan aikana sinne päässyt.

Tästä romaanistahan piti ensin tulla kuusiosainen, mutta valitettavasti Jaroslav Hasek kuoli ilmeisesti neljännen osan jälkeen. Tämän takia loppu on aika... Keskeneräinen. Kirja loppuu töks.

Yhdessä vaiheessa kesken lukemisen minulle tuli mieleen, että tämä romaanihan on vähän niin kuin Itävaltalaisten Tuntematon sotilas. Mutta ei. Kertomus sotamies Svejkistä on pikemminkin kertomus siitä, miten sota vaikutti tavallisiin ihmisiin, joilla oli ammatti, mutta jotka joutuivat yhtäkkiä lähtemään sotaan. Kirjassa myöskin käsitellään sitä, että miten turhantarkkoja, byrokraattisia ja tiukkoja sodassa saatettiin olla.

Ennen kaikkea Jaroslav Hasek on myöskin kirjallaan tahtonut sanoa, että ei kannata aina olla niin vakava. Kirjassa on hyvin monta tiukkaa ja itsevarmaa johtajaa (en ihan oikeasti vieläkään osaa luutnantteja ja upseereja), jotka vie sotamiehen puhutteluun jo melkein pelkästään siitä, että hän istuu vessassa liian kauan.

Tässä vielä pätkä kirjasta:
- Mikä tämä on? luutnantti Dub ärjäisi nostaessaan maasta katkaistun kananpään.
- Se on, ilmoitan nöyrimmästi, Svejk vastasi, - mustan leghorn-kanan pää. Ne ovat, herra luutnantti, varsin hyviä munijoita. Yksi kana munii jopa 260 munaa vuodessa. Suvaitkaa, olkaa hyvä, vilkaista miten runsas munasarja sillä oli.
Svejk roikotti kanan suolia ja muita sisälmyksiä luutnantti Dubin nenän edessä.
Dub sylkäisi, lähti ja palasi hetken kuluttua:
- Kenelle sitä kanaa laitetaan?
- Meille, ilmoitan nöyrimmästi, herra luutnantti. Katsokaapa miten rasvainen se on.
Luutnantti Dub lähti mutisten:
- Filippoin luona tavataan.
- Mitä se sanoi? Jurajda kysyi Svejkiltä.
- No sovittiin tapaamisesta jonkun Filipin luona. Nämä hienot herrat ovat tavallisesti homoja.

Sotamies Svejk oli siis, niin kuin sanottu, joko hyvin tyhmä tai viisas. Eli se joko esitti typerää tai sitten se oli. Svejkin sanat alkoivat yleensä sanoilla: "Siitä tuleekin mieleeni eräs..." tai "Tämä muistuttaa hyvin paljon..." ja sitten seurasi aina pitkä tarina jostain, minkä hän oli muka nähnyt, kuullut tai kokenut. Se oli jopa melko viihdyttävää, tarinat olivat niin hauskoja.

Kannattaa ehdottomasti lukea.

***½