Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna-Leena Härkönen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna-Leena Härkönen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Anna-Leena Härkönen - Onnen tunti

Oon se lapsi, joka on viety pois kotoaan ja asutettu toiseen perheeseen, koska kotona ei syystä tai toisesta ole voinut asua. Oon se lapsi, joka on vuosia ja taas vuosia yrittänyt keksiä, kenen syytä se oli ja kenelle saa olla vihainen.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen pystynyt ymmärtämään elämääni vaikuttaneiden aikuisten puolta. Ei se varmasti ole helppoa ollut. Kenenkään kohdalla, ei yhdenkään aikuisen kohdalla, joka on joutunut toisen tai oman perheen kipeitä asioita avaamaan niin syvältä.

Anna-Leenä Härkösen Onnen tunti kertoo juuri tästä. Pääosassa on Tuula, kolmihenkisen perheen äiti, joka saa päähänsä, että hänestä on tultava sijaisäiti. Pääasiassa tarina keskittyy Tuulan näkökulmaan, siihen, miltä rikkinäinen perhe näyttää hänelle ja miltä tuntuu kohdata lapsia, jotka on rikottu jo pienenä. Kirjassa sivutaan vakuuttavasti myös sossutantan vaikeaa roolia kahden perheen välissä sekä huostaanotettujen lapsien äitien syvää surua ja itseinhoa.

Nautin kirjassa ennenkaikkea luontevasta ja aidontuntuisesta kerronnasta. Lasten reaktiot ja käyttäytyminen tilanteeseen vaikuttivat täysin mahdollisilta. Kirjasta ei jäänyt sellainen olo, että kirjoittaja ei olisi tietänyt mistään mitään. Ennemminkin tuli mieleen, että kuinka totta tämä tarina on?

Suosittelen lukemaan kirjan, jos sijaisperhetoiminta kiinnostaa. Kirjoitustyyli on myöskin perinteistä Härköstä, joten en näe mitään syytä jättää tätä kirjaa väliin, jos hänen muut teokset on kutkuttaneet jotenkin.

Tämä kirja on ollut hyvänä tukena siinä, että olen uskaltanut antaa jo vähän enemmän anteeksi kaikille. Pitäkää huolta toisistanne <3 p="">
Ja sijaisperheet! Iso iso iso hatunnosto ja kiitos teille.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

Tämä on yksi niistä kirjoista, jonka olin lukenut (koulua varten), ennen kuin aloitimme tämän blogin ja listan läpikäymisen. Muistaakseni pidin tästä ekalla kerralla. Toisella kerralla rakastuin tähän.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Allusta, joka joutuu kesäksi maalle auttelemaan sukulaisiaan heinätöissä. Maalla on tietysti the tyttö ja sehän sitten tuokin aika paljon säpinää Allun kesään.

En voi käsittää, miten Härkönen on päässyt näin hyvin tuon ikäisen pojan päähän. Voi kun olisin itsekin ymmärtänyt poikia 17-vuotiaana noin hyvin. Olisi säästytty monelta harmilta. Härkösen teksti on niin sujuvaa ja todentuntuista, että ahmin tämän kirjan yhdessä yössä. Ja tietysti tämäkin kirja toi kyyneleet parissa kohtaa silmiin. Se on kyllä aika hyvä merkki yleensä. Paitsi jos ne kyyneleet johtuu siitä, että kirja on niin paska. Ja tämän kirjan kohdalla ei ollut sitä pelkoa.

Musta on hyvä, että tämä kirja jouduttiin lukemaan yläasteella. Minusta niin voisi olla jatkossakin, tämä antaa aika hyvin perspektiiviä, ja jotenkin voin kuvitella, että monet nuoret voivat samaistua tähän.

Jäin kyllä kaipaamaan jatkoa tälle. Toisaalta hyvä kirjailija osaa lopettaa ajoissa.

Tsekatkaa Veeran kirjoittama arvostelu tästä kirjasta TÄÄLTÄ.


maanantai 25. kesäkuuta 2012

Inspiraatio, lyö minua!

Kirjoitus on viime aikoina takunnut todella pahasti. En tiedä syytä. Olen silti miettinyt tekstejä ja aina välillä saanut ideoitakin. Ne ideat vaan tulevat aina sellaiseen aikaan, etten pääse kirjoittamaan niitä mihinkään ja sitten ne kerkeävät jo vähän muuttua ja seuraavan kerran kun olisi mahdollisuus kirjoittaa niitä ylös, ne tuntuvat jo todella tyhmiltä.

Olen myös miettinyt paljon sitä, että pitäisikö minun lopettaa lukeminen kirjoittamisen ajaksi. En halua että vahingossa kopioin jonkun tekstiä tai tyyliä tajuamatta sitä. Toisaalta olen ihan varma siitä, että jokainen teksti sisältää paljon vaikutteita kirjoittajan kaikista lukemistaan teksteistä. Mutta missä kohtaa kulkee raja vaikutteiden ja kopioinnin välillä? Vaikea asia, jota varmaan jokainen, joka kirjoittaa jotain, joutuu miettimään.

Olen kuunnellut Anna-Leena Härkösen Ei kiitosta äänilevyiltä. Se on niin masentava ja pessimistinen, että olen moneen otteeseen miettinyt, että pitäisikö minun kirjoittaa jotain, joka olisi todella iloista ja toivorikasta. En tiedä. Tuskinpa sellaisella kirjalla olisi merkitystä, tuntuu kuin nykyaikana vaan ongelmat ja kärsimys myisivät.

Eipä miulla muuta, hyvää kesän jatkoa!

maanantai 28. kesäkuuta 2010

27. Anna - Leena Härkönen - Häräntappoase


Vaikka ehdin jo aloittaa Tuulen viemää, lukasin sitten Häräntappoaseen kuitenkin tähän väliin, sillä olen ensi sunnuntaina menossa Tampereelle kesäteatteriin katsomaan tätä näytelmää. Olen lukenut Häräntappoaseen kaksi kertaa aiemminkin, molemmilla kerroilla koulua varten.

Anna- Leena Härkösen esikoisteos vuodelta -84, on yksi suomen suosituimpia suomenkielisiä romaaneja. Kirja kertoo Allusta, joka peruskoulun päätyttyä lähetetään sukulaisten luokse Torvenkylään heinätöihin. Vaasalaiselle pojalle kesä maaseudulla on kova paikka kunnes hän tapaa naapurissa asustavan Kertun, ja rakastuu.

Härkönen on kirjoittanut Häräntappoaseen 17-vuotiaana, joka on mielestäni uskomaton suoritus. Kirjailijan ikä ja kokemattomuus antaa Häräntappoaseelle mukavan raikkaan otteen ja se näkyy etenkin kirjoitustyylissä, josta pidin romaanissa kaikista eniten. Krjoitustyyli on jotenkin raikas, karu, siistimätön ja kaunistelematon ja vieläpä puhekielellä. Täytyy myös kunnioittaa 17-vuotiaan tytön aidon tuntuista eläytymistä samanikäisen pojan saappaisiin.

Terävä huumori ja miellyttävä kirjoitustyyli eivät kuitenkaan riitä. Arvostan Härköstä kirjailijana ja arvostan myös tätä kirjaa, mutta nyt en kuitenkaan osaa sanoa tästä muuta kuin, että ihan hyvä kirja oli. Hauska ja helppolukuinen. Odotan mielenkiinnolla kuitenkin näytelmää, sillä kuvittelisin, että tästä on hankala muokata teatteriversiota.


***½